NyyfiikiBlogiMaanantai 7. kesäkuuta 2010
Vuosikymmenen juhlat! Pari viikkoa sitten jorasin kasaribileissä - diskopallo, farkkurotsi, takatukka ja kreppiä. Seuraava kutsu tuli syntymäpäiväjuhliin 40-luvun teemalla. Kukkamekko ja rotat on jo hankittu. Kummankin juhlan teema oli valittu päivänsankarin syntymävuoden mukaan. Keväällä pidin luentosarjan 1950-luvun ilmiöistä, joten kohta on kai koko 1900-lukusarja kerätty. 1940-luvun juhlia varten etsin netistä videoita, joissa opetetaan kampauksen tekeminen. Löytyi useita, parhaimmissa victory rolls syntyy parissa minuutissa. Pukuni on aito. Mieheni toi sen Belgiasta vintage-kaupasta. Tosin Seppälän kukkamekko ajaisi saman asian, kuten päivänsankari, 70-v, totesi. Kengät, sukat ja meikin valitsen ennemmin pin up -tyylistä kuin sota-ajan pularatkaisuista. En halua olla liian autenttinen juhlissa, vaan pukeudun mieluummin todellisuuspakoisesti ja fantasioiden. 1940-luvun ajatusmaailmaa ehkä sekin. Kampausvideoista opin, että kampaukset suurenivat ja monimutkaistuivat sota-aikana, koska vaatteisiin ei materiaalipulan vuoksi voitu panostaa. 1940-luvun olkatoppauksista olen kuullut kolmea eri selitystä. Vaatesuunnittelijat tasapainottivat muhkeita kampauksia muhkeilla toppauksilla. Toisaalta huonot materiaalit saivat ryhtiä toppauksista. Sotilaallisuus ja voimakkuus olivat tuolloin ihailtuja ominaisuuksia, mikä näkyi vaatteiden silhuetissa. Naiset menivät kodin ulkopuoliseen työhön, ja tämä maskuliininen vastuunkanto näkyi heidänkin hartioillaan. Kasariolkatoppaukset puistattavat vieläkin. Ei siinä ollut mitään hävettävää. Lainattiin vain 40-luvun muotia. 1990-luvulla lainailtiin 1960-lukua. Vaalensin huuliani puikosta ja kuuntelin Beatlesia. Ihmettelin silloin kaverini äidin kommenttia, että hän sai jo nuoruudessaan käyttää tarpeeksi vaaleaa huulipunaa ja leveälahkeisiä housuja, ei hän jaksa sitä uudestaan. Nyt voisin sanoa samat sanat kasarimuodista. Kaupoissa myydään haalistuneita Mikki Hiiri -jättispaitoja - kuka kävi ryöväämässä lapsuuteni vaatekaapin, argh! - Päivi L. -
Torstai 1.huhtikuuta 2010
Silliä ja kuravettä Huhtikuu on alkanut ja tämän kunniaksi on tapana jekuttaa toisia yhden päivän ajan. Sanomalehdissä julkaistaan uutisia, joissa on vähintäänkin omituinen sävy, tai radiossa kerrotaan tosina mitä ihmeellisempiä juttuja. Tuttujen kesken jekuttamiseen vaaditaan jo vähän parempaa pokkaa, sillä hyvähän se on lehdissä tai radiossa kertoa valheellisia uutisia, kun vastaanottaja ei näe valheen kertojan virnistävää naamaa. Millainen on sitten hyvä aprillipila? Ainakin aprillauksen kohteeksi joutuneellekin olisi hyvä tulla jekusta iloinen mieli, joten todella vakavilla asioilla on ikävää ruveta jekuttamaan. Aprillattavan huumorintaju olisi myös hyvä tuntea, ettei vitsaile väärillä asioilla. Parasta olisi, kun pila olisi ajankohtainen eikä vitsi olisi vanha. Vuodesta toiseen ei siis kannata toistaa samaa pilaa. Itse olen todella huono aprillaaja. Vaikka suuni kertoisi valhetta, silmät nauraisivat ja suupieliin ilmestyisi myhäilevä hymynkare. Eihän sellaista kukaan usko. Mieheni taas on hyvä jekuttaja ja minäkin uskoin, kun hän tänään puoliltaöin kertoi lukeneensa facebookista, että Thaimaassa matkustavan ystäväni oli sairastunut malariaan. Tosin enpä olisi tuotakaan uskonut, jos olisin tiennyt päivän jo vaihtuneen aprillipäiväksi ja olisin nähnyt miehen ilmeen juttua kertoessaan. Periaatteessa olen niin hyväuskoinen, että minua pystyy kyllä huijaamaan, mutta aprillipäivänä olen skeptinen. Tähän olen vain tyytyväinen: parempi olla skeptinen yhtenä päivänä vuodessa ja hyväuskoinen kaikkina muina kuin toisinpäin. Hyvää aprillipäivää siis! Menenkin tästä varaamaan lippuja ensi juhannuksen Rollareitten keikalle Yyteriin. -Heli
Torstai 21. tammikuuta 2010 Alennusmyynnit ovat mahtavia Karnevaaleissa useampi sata vuotta sitten maailma kääntyi päälaelleen ja kurjasta tuli hetkeksi kuningas. Alekarnevaaleissa ihmisten halutaan ajattelevan että tilanne on samanlainen. Nyt juuri minä olen kuningaskuluttaja. On aika murtautua irti järjen ja kohtuuden kahleista. Kerrankin kaupoissa on oikeaa markkinameininkiä. Ilmoituksissa heitetään menemään sellaiset turhat rajoitteet kuin hyvä maku ja hienovaraisuus. Markkinat kailottavat suoraan korvaan ostamisen ihanuutta. Värikkäät kyltit kirkuvat käskyjä päin kasvoja: osta nyt! Osta halvalla! Osta ennen kuin loppuu! Osta! Osta! Osta! Loistavaa!! Vaikka eihän sinne oikein huvittaisi mennä, humuun, ihmisjoukkoon, kaikenlaista turhaa siellä vaan on. Mutta jos minä en mene, niin muut löytävät vaikka ne hurjan halvat kengät. Ja sitten harmittaa. Käyn sitten vain vilkaisemassa... Ja niin sitä on kehittänyt itselleen epämääräisen, mutta omatuntoa jollain kummalla tavalla rauhoittavan perustelun. Se että kenkiä on jo kaapissa, on helppo sivuuttaa, nehän ovat sellaisia, öö, vanhoja. Ja niinhän se alekaupan alkukantainen ilmapiiri vain herättää kuin herättääkin metsästysviettini. Hyvä ostos täytyy jäljittää, maastoa on tutkittava. Muita ostajia pitää varoa, koska haluan ihmetellä löytöäni rauhassa. Sisäinen Sulo Vilénini myhäilee. Jälkeenpäin voin sanoa, että ovathan ne alennusmyynnit sellaisia, kaikenlaista turhaa roppakaupalla, ja se väkimäärä, meluista on, ovatko ne hinnatkaan loppujen lopuksi niin edullisia. Ostan mielenrauhaa ostosten jälkeen katumusharjoituksilla. Tyytyväisenä. Siiri
Maanantai 16.11.2009 Sanataidetta vauvoille Porissakin voi tänä syksynä harrastaa vauvasanataidetta. Vauvasanataide kuulostaa eksoottiselta - mitä ihmettä se on? Vauvat runoilemassa ja luomassa tarinoita? Keskiviikko 4.11.2009
Kulttuuri kuuluu – kenelle?
Torstai 15. lokakuuta 2009 Katu, taide, anarkia Mitä eroa on laittomuudella ja kuvataiteella? Onko niillä eroa? Näitä kysymyksiä tulee pohdittua aivan tavallisilla päiväkävelyillä aivan tavallisissa kaupungeissa. Tuo patsas tuossa esittää tunnettua filosofia. Patsas on painavaa pronssia ja sillä on jykevä alusta. Oletettavasti sen tekemiseen ja paikalle tuomiseen on käytetty paljon aikaa, voimaa ja rahaa. Yhtä oletettavasti patsas on ollut paikallaan jo jonkin aikaa ja jää siihen vielä vuosikausiksi. Tämä on siis varmaan sitä laillista taidetta. Tuossa rakennuksen betoniseinässä on sapluunalla suihkautettu mikkihiirikorvainen George Bush. Tämän kuvan tekemiseen ei ole mennyt kuin minuutti ja tekijä on varmasti jaksanut itse kantaa tekovälineet paikalle vaikka taskussaan. Kuva ei todennäköisesti ole vanhempi kuin George Bushin valtakausi oli, eikä se ehkä säily paikallaan kovin montaa kuukautta, ennen kuin kiinteistöhuolto putsaa sen pois. Tämä on laitonta taidetta. Tarkastellaan vielä hetki esimerkkien eroja. Pitkäaikaisuus, kalliit materiaalit ja vallitsevan yhteiskunnan hyväksymä aihe leimaavat institutionaalista katutaidetta. Laittomuuteen puolestaan liittyvät lyhytaikaisuus, halpuus ja yhteiskuntaa kritisoiva aihe. Omana mielipiteenäni lisäisin jälkimmäiseen listaan vielä hauskuuden. Mieti vaikka itse: minkä kuvallisen esityksen edessä sinua viimeksi nauratti? Kahtiajako ei todellisuudessa ole näin mustavalkoinen. Laillinenkin kaupunkien kaduilla ja toreilla oleva taide voi olla kummallista, ärsyttävää, naurattavaa ja ylipäänsä ajatuksia herättävää. Toisaalta anarkistinen katutaide institutionalisoituu vähitellen. Ainakin osa siitä. Tästä esimerkkinä Wieniin vuonna 2008 avattu katutaidekatu ja alan lehti Betonblumen (www.betonblumen.at). Päivi L.
torstai 12. maaliskuuta 2009 Kehräämöstä kajahtaa Porilainen Rakastajat-teatteri tiedotti alkuviikolla aikeistaan siirtää perinteiset Ratto-klubit Porin vanhalle puuvillatehtaalle. Kehräämöksi nimetty tila on tuttu porilaisille kulttuurin ystäville mm. Pori Jazzin Ultra Musicin ja vapaiden ammattiryhmien Lain§uojattomat-teatterifestivaalin näyttämönä. Stand up –klubien maisemanvaihdos tulee tarpeeseen niiden saavuttaman suuren suosion johdosta. Rakastajat-teatterin tiloissa Valtakadulla Ratto-klubien tunnelma alkoi käydä, sanotaanko, tiiviiksi. Puolen metrin päässä katsojasta esiintyneisiin koomikoihin sai todellisen kontaktin, niin hyvässä kuin… sanotaan vaikka ei niin hyvässä (nimimerkillä Häkeltynyt poskisuudelmasta). Kehräämön tiloihin mahtuu jopa 300 kulttuurinnälkäistä katsojaa, kun taas teatterin omat tilat alkavat käydä tukalaksi yleisömäärän ylittäessä 80 henkeä. Klubien siirto suurempiin tiloihin vie pois osan Ratto-klubien lipunmyyntiin liitetystä mystiikasta. Lippuja on tähän asti ollut turha kysellä viikkoa ennen klubia vaan ne on myyty loppuun jo hyvissä ajoin. Vakiokävijät usein varaavatkin liput ennakkoon varmuuden varalta heti kun ne tulevat myyntiin. Uusien tilojen myötä klubit avautuvat suuremmalle yleisölle ja yhä useampi pääsee nauttimaan ympäri Suomea saapuneiden koomikoiden esityksistä vaikka joka kuukausi. Suurempi tila asettaa uudenlaisia vaatimuksia esiintyjille. Kontaktin luominen yleisöön ja tunnelman ylläpitäminen vaikeutuvat. Intiimeihin näyttämöihin tottumattomalle voi olla kuitenkin helpompaa esiintyä yleisölle, joka ei ole kättelyetäisyydellä. Lisäksi suomalaisten teatterinkävijöiden peruspelko katsojan esitykseen mukaan nappaavasta näyttelijästä saattaa hälvetä. Pääsääntöisesti positiivista siis. Uskon Kehräämön tarjoavan elämyksiä niitä janoaville. Nähtäväksi jää kuinka suuren suosion tilassa järjestetyt tapahtumat saavat. Mikäli Kehräämöä ei saneerata ”talviasuttavaksi”, muodostavat talvikuukaudet omat haasteensa sen toiminnalle. Tähän kulttuuritekoon toivottavasti saadaan rahoitusta vaikeasta taloustilanteesta huolimatta. Vaikeina aikoinahan kulttuuri ja elämykset ovat erityisen tärkeitä jokaiselle. -Anu L.-
maanantai 26. tammikuuta 2009
Aikatauluttamisen sietämätön keveys Uusi vuosi sitten alkoi. Puhdas, vuoden 2009 kalenterini täyttyi jo joulukuussa ja mielessäni elän ensi syksyä. Sietämätöntä! Minne vuosi katosi ennen kuin se oli alkanutkaan? Miten toteuttaa ”carpe diem!”, jos ajatukset laukkaavat pitkällä tulevaisuudessa? Projektien, opintojen ja koko elämän aikatauluttaminen on välttämätöntä, arkipäivää helpottavaa, menestystä tuottavaa... joo, mutta liian kevyenä elämä hurahtaa harakoille. Haluan väkevää, täyteläistä arkea, en aikataulutettua höhhöä! Painavuudesta puheen ollen. Oletko jo käynyt tänä talvena moikkaamassa sukulaisiasi Costa del Solilla? Matkalukemiseksi kannattaa ottaa viime vuonna ilmestynyt Antti Kariston Satumaa (SKS). Siinä oivallinen katsaus suomalaiseläkeläisiin Espanjan Aurinkorannikolla. Joka suunnasta tutkittuna ja hauskasti kerrottuna. Suosittelen lämpimästi myös metodioppaaksi ainakin haastattelu-, kyselylomake- ja kenttätutkimuksiin. Noin 500 sivua takaavat lukunautinnon riittävän, vaikka kone olisikin pari tuntia myöhässä. Päivi L. keskiviikko 31. joulukuuta 2008 Uusi vuosi – uudet kujeet? Vuodenvaihde on lupausten ja odotusten aikaa. Odotamme tulevan vuoden tuovan mukanaan uusia kokemuksia, menestystä, paremman tulevaisuuden... Tämän vastapainoksi teemme itsekin lupauksia. Lupaamme laihduttaa, aloittaa uusia harrastuksia, pitää itsestämme ja lähimmäisistämme parempaa huolta. Lupaamme lopettaa tupakanpolton, makeisten syönnin tai turhan kuluttamisen. Jotkin lupaukset saammekin pidettyä. Joulun mässäilyn jälkeen syömme terveellisesti ja kaihdamme makeisia. Ainakin tammikuun ajan. Ja kunhan sää pysyy kauniina - pikku pakkasta, aurinkoa ja parin sentin lumikerros - jaksamme ulkoillakin. Mutta kun jonain aamuna heräämme harmaaseen loskasäähän, jäämme mieluummin sisätiloihin. ”Pian päivät pitenevät ja aurinko paistaa, kyllä minä sitten…” Turha kuluttaminenkin päättyy heti alennusmyyntien jälkeen, ainakin kunnes hajonneen tavaran tilalle tarvitaan uusi ja vaatekaappi kaipaa päivitystä. Tupakkalakotkin ilmeisesti voivat pitää – ehkä ensimmäiseen vastoinkäymiseen saakka, kun hermosauhut ovat enemmän kuin tarpeen. En ole itse tainnut koskaan tehdä uudenvuodenlupauksia. Syön yleensäkin melko terveellisesti enkä ole koskaan tupakoinut. Makeisiakaan ei tee mieli kuin silloin tällöin. Aloitan uusia harrastuksia, jos on aikaa, intoa ja rahaa. Miksi lisäisin stressiäni miettimällä, miten pystyn pitämään lupaukseni, kun en koe lupauksia tarpeelliseksi? Elämä jatkuu kuitenkin entiseen tapaan tulevanakin vuonna, vaikken laihtuisi kiloakaan tai jopa lihoisin, vaikken harrastaisi mitään tai saisi uusia kokemuksia. Kuluttaminenkin on näissä talousnäkymissä suotavaa, jos siihen on varaa. Tuleva vuosi on omalta osaltani odotusten, ei lupausten aikaa. Mitä vuosi 2009 tuokaan tullessaan? Toiveikasta uutta vuotta! -Heli-
keskiviikko 12. marraskuuta 2008
Kulttuurista hyvinvointia
- Mä kuulun sellaiseen Nyyfiiki Kulttuuriosuuskuntaan. - Ai jaa? Tosi mielenkiintoista. Mitäs te sitten teette? Teatteria vai kuvataidetta? Olen käynyt yllä olevan keskustelun lävitse lukemattomia kertoja Nyyfiikin kaksivuotisen historian aikana. Useimmiten ihmiset mieltävät kulttuuriosuuskunnan viittaavan taiteiden tekemiseen, sillä se on konkreettista ja helposti ymmärrettävää. Kulttuurin- ja historiantutkimus on vaikeammin hahmotettavissa, minkä takia toimialamme aiheuttaa aina ulkopuolisissa innostunutta hämmästelyä sekä uusien kysymysten ryöpyn. Kulttuurin kenttä on onneksi niin monimuotoinen, että siellä mahtuvat telmimään niin tutkimuksen tekijät kuin perinteisten taidealojen edustajat. Uusien ja erilaisten kulttuuripalvelujen hankkiminen vaatii asiakkaaltakin tuoretta asennetta kulttuuripalveluiden käyttöön, ja myös taitoa nähdä kulttuuripalvelujen tuomaa positiivista vaikutusta hyvinvointiin. On ollut ilahduttavaa huomata tiedotusvälineissä myönteisiä uutisia kulttuuripalveluiden kulutukseen liittyen. Kesällä luin paikallislehdestä, että kulttuurilla on tutkimuksen (Tilastokeskuksen ja OPM:n tekemä kulttuuritilinpidon raportti koskien vuotta 2005) mukaan tärkeä sija Suomen kansantaloudessa. Uutinen kertoo, että kulttuurin osuus maan bruttokansantuotteesta on suurempi kuin teollisuuden toimialoilla ja matkailulla. Tutkimuksessa kulttuuri-sanan alle oli sisällytetty mm. erilaiset palvelut, taide-esineet, kirjat, levyt, sanoma- ja aikakauslehdet, sekä televisiot. Samaisen uutisen mukaan kotitaloudet satsasivat kulttuuriin 7 prosenttia kaikista kulutusmenoistaan, mikä kuulostaa rohkaisevan suuruiselta osuudelta. Viime viikolla taas YLE:n kulttuuriuutiset tiesivät kertoa, että kulttuurin kulutuksen ei oleteta vähentyvän käynnissä olevan taloudellisen taantuman aikana. Artikkeli huomauttaa, että kulttuurin kuluttaminen on ollut viime vuosina nousussa, ja että keskiverto kotitalous käyttää vuosittain yli 2000 euroa vapaa-aikaan ja kulttuuriin. Kyseiset uutiset kertovat kulttuuripalveluiden tärkeydestä. Mitä ahtaammalle ihmisiä ajetaan, sitä enemmän tarvitaan kulttuurialan tarjoamia hyvinvointipalveluja. Kulttuuri on kovinakin taloudellisina aikoina kannattava sijoituskohde, sillä sen aikaansaamaa elämänlaadun parantumista ei voi suoraan mitata rahassa. Kulttuuri on osa ihmisen hyvinvointia. -Päivi E.-
keskiviikko 1. lokakuuta 2008 Siinäpä se onkin. Työaikaa ei ole, se ei siis ala eikä lopu yhtään mihinkään kellonlyömään. Sunnuntaityöstä kiistellään, saako minkä kokoinen kauppa olla mihinkin asti auki. Kukapa ajatustyöntekijän työaikaa rajoittaisi tai laittaisi ajatuksettomana Virikkeiden tulva saa ajatusorjan sinkoilemaan ajatusten avaruudessa yhä kiihtyvällä vauhdilla. Järki sanoo, että pitää ehdottomasti keskittyä vain ja yksinomaan apurahatutkimukseen tai keskeneräisen historiikin eteenpäin lykkimiseen. Mikä ihme mahtaa aivoissa tapahtua, kun akateeminen ajatusohjus päätyy katsomaan sub.fi-sivuilta BB:n uusimpia käänteitä samalla manaten tosiseikkaa, ettei joko iän tai saamattomuuden takia tullut hankkineeksi 24/7 -nettipakettia, jotta saisi katsoa asukkaiden päivärutiineita jatkuvasti. Pääsemmekö summa summarum takaisin kehälle? Asukkaiden päivärutiinit koostuvat pienistä asioista, jotka useimmiten ovat isonveljen määräämiä. Voimmeko päätellä, että ihminen kaipaa tekemistensä rajoittamista ja ohjaamista vapaan ajatustyön sijaan, vai olemmeko vasta ihmislajina vähitellen kehittymässä vapaan, rajoituksettoman ajattelutyön ammattilaisiksi? -Eeva-
keskiviikko 24. syyskuuta 2008 Seurantalot haasteiden edessä Seurantalojen toiminnan kulta-aika oli Suomessa sotien jälkeen 1940-luvun puolivälistä 1960-luvulle asti. Taloilla järjestettiin tansseja yleensä useita kertoja viikossa ja yhdistystoiminta eri muodoissaan oli vilkasta. Seurantalo antoi tilat yhdistyksen toiminnalle ja käytännössä piti sen koossa. Muiden vapaa-ajanviettotapojen ja –paikkojen lisääntyminen vei ihmisiä pois seurantaloilta. Moni talo jäi tyhjilleen, rapistui ja purettiin. Pelkästään vuosien 1978-1988 välillä Suomessa purettiin noin sata seurantaloa. 1900-luvun alussa rakennetut seurantalot eivät välttämättä enää vastanneet nykyajan vaatimuksiin esim. juhlapaikkojen osalta. Tilanne alkoi hiljalleen parantua 1970-luvun lopulta lähtien myönnettyjen valtionavustuksien myötä. 30 vuoden aikana valtionavustusta on myönnetty n. 1800 yhdistykselle yhteensä yli 45 miljoonaa euroa. Vuonna 2007 avustusta sai 190 taloa, yhteensä yli 1,5 miljoonaa euroa. Valtionavustus on elinehto monen seurantalon säilymiselle. Tänä päivänä seurantalojen käyttäjät löytyvät pääasiassa yhdistyksen omista jäsenistä, urheiluseuroista ja satunnaisista vuokraajista. Hyväkuntoisten ja nykyaikaistettujen seurantalojen merkitys perhejuhlien viettopaikkoina on edelleen merkittävä, sillä seurantalo on usein seudun ainoita suuria juhlatiloja. Kotiseutuhenki ja yhdessä tekeminen ovat tärkeässä osassa seurantalojen tulevaisuuden kannalta. Suomen seurantalorekisteri löytyy osoitteesta seurantalot.fi
Euroopan rakennusperintöpäivien teemana vuonna 2008 on suomalaiset seurantalot. -Anu L.-
keskiviikko 3. syyskuuta 2008 Kuu kaatosateesta syksyyn, opistolehdestä ei päivääkään! Lähtisinkö ratkomaan Rubikin kuutiota vai opettelemaan afrikkalaisten korujen tekemistä? Lentolippuja halvemmaksi tulisi mielenkiintoinen nojatuolimatka Keniaan. Saksa, ranska ja venäjä on ihan pakko opetella juuri tänä syksynä! Koulujen, yliopistojen ja kansalaisopistojen kurssit alkavat ympäri Suomen näillä hetkillä. Ja taas tänäkin vuonna opistojen esitteiden kurssitarjonta on runsas ja mielenkiintoinen. Opiskelumahdollisuuksia on kaikille ikään tai varallisuuteen katsomatta. Kursseille ja opintopiireihin osallistuminen on paitsi sivistävää ja terveellistä, myös verrattoman hauskaa. Se on monelle harrastus, johon liittyy sosiaalista kanssakäymistä ja arjesta irrottautumista. Ajatustyöläiselle käytännön tekeminen on lepoa ja tanssi on mitä oivallisin tapa nollata päivän aikana kertyneet aivojen painolastit. Tanssitunnilla on yksinkertaisesti mahdotonta ajatella mitään muuta kuin nykyhetkeä – joka yleensä tarjoaa mieltäkääntäviä liikekuvioita.
Kun liike ja musiikki soljuvat sopusoinnussa, yhdistyvät -Päivi L.- PS. Image - tuo kaikkien kolmekymppisten trendikulttuurikuluttajien puuhalehti - listasi blogit tämän vuosikymmenen "kunpa unohtaisimme nämä jo nyt" -listallaan viidennelle sijalle! Haluatko aloittaa uuden harrastuksen Porissa?
|